Kaupungin kadut, katseet ja äänet.

Onko rakkaus asia, joka on hyväksyttävää vain tietynlaisissa ihmissuhteissa? Tietynlaisten ihmisten välillä. Onko toisen rakkaus toiselta pois?

Pari viikkoa sitten kävelin minulle rakkaan ihmisen kanssa käsi kädessä pitkin Helsingin katuja. Moni vastaantuleva ihminen joko tuijotti meitä tai vähintäänkin katsoi hyvin pitkään. Osa kummaksuen, osa jopa vihaisena tai avoimesti halveksuen. 

Mutta miksi meille täysin vieraat ihmiset reagoivat näin? Mikä saattoi olla heitä provosoiva asia? 

Ehkä tämä: ihminen, jonka kanssa kävelin käsi kädessä, on tyttö. 

En aina ihan ymmärrä ihmisiä, tuossa tilanteessa ymmärsin vielä vähemmän. Mitä pahaa on hellyyden näyttämisessä, jos kyseessä on vain käsistä pitäminen? Vaikka enemmistö väestöstä onkin heteroita, on seksuaalivähemmistöön kuuluvia aina vakiomäärä eikä se siitä miksikään muutu, eivät he muutu. Asenteita ja suhtautumista sen sijaan voi muuttaa tai lopettaa ainakin näyttämästä mielipidettään täysin vieraiden ihmisten suhteesta, jos se on jonkun mielestä niin kovin väärin. 

Tästä pääsemmekin seuraavaan aihealueeseen, joka on suhtautuminen seksuaalivähemmistöön kuuluvaan ihmiseen ja hänen parisuhteeseensa. 

Ehkäpä loukkaavin asia, jonka voi sanoa seksuaalivähemmistöön kuuluvalle on tämä:"Kyllä me sinut heteroksi vielä saadaan käännytettyä!" Oli se sitten vitsillä, tai ei. En minäkään mene sanomaan kellekään heterolle, että: "Nojoo kyllä me sut vielä vähintään biseksuaaliksi saadaan, ihan epänormaalia/sairasta/ällöttävää tykätä pelkästään eri sukupuolesta!" Kärjistettynä siis, mutta idea tuli selväksi. Ei ihmisessä ole mitään vikaa, vaikka sattuisikin tykkäämään samasta sukupuolesta tai millaisesta ihmisestä tahansa. Ei ihminen ole silloin päästään sekaisin, etsi itseään tai elä vain jotakin vaihetta, joksi esim. tyttöjen välisiä suhteita joskus sanotaan. Toisinaan asia ollakin jonkun sanomani esimerkin mukainen, mutta se ei todellakaan saisi olla oletus.

Usein saman sukupuolen parisuhteita ajatellaan myös "leikkisuhteiksi", eikä niitä siksi oteta tosissaan. Ajatellaan vain, että siinä kaksi ihmistä nyt hieman vain leikkii olevansa suhteessa, eikä se kauaa muutenkaan kestä, kohta ne eroaa ja etsii eri sukupuolta/muuten ns. normaalin kumppanin. Joskus se saattaa ulkopuolisille näyttääkin heppoiselta suhteelta, jos esim. julkisia hellyydenosoituksia ei ole paljoakaan, tai parin osapuolet vaikuttavat etäisiltä toisiaan kohtaan. Syynä tähän on usein pelko. Pelätään näyttää, mitä todella tunnetaan juurikin muiden mielipiteiden takia, joten hellyydenosoituksia joko rajoitetaan paljon tai niitä ei ole ollenkaan. Kaikki kontakti tapahtuu neljän seinän sisällä, jossa ei ole ketään tuomitsemassa. 

Suhteen kaikista puolista tietävät kaiken ainoastaan seurusteleva pari. Muilla ei ole mitään tietoa henkilöiden päänsisäisistä ajatuksista, tunteiden vahvuudesta joita he tuntevat toisiaan kohtaan, teoista, muistoista, ei mistään. Muut voivat tarkastella vain päällepäin ja julkisesti näytettyjä tunteita, jotka usein tosiaan ovat peiteltyjä tai rajoitettuja, kuten kerroin. 

Surullisinta kuitenkin on, jos parisuhteen osapuolien läheiset ja ystävät näyttävät päällepäin, että heille suhde on ihan ok tai hyvä juttu, mutta salaa sisimmässään eivät ota parisuhdetta tosissaan tai halveksuvat taikka esim. ällöksyvät sitä. Jälleen, miksi kahden ihmisen välinen rakkaus olisi yhtään sen heikompaa, vaikka osapuolet ovatkin esim. samaa sukupuolta? 

Kenelläkään ei ole oikeutta mennä moralisoimaan toisen valintoja. Kenenkään parisuhde ei ole toista parisuhdetta huonompi. Niitä on vain monia erilaisia, kuten ihmisiäkin. Joten pyydän, älkää olettako vaan ottakaa asioista selvää, kysykää vaikka henkilöiltä itseltään teitä mietityttäviä tai pelottavia asioita. Suvaitsevainen ei ole välttämättä pakko olla, vihata saa jos siltä tuntuu, mutta älä näytä sitä vihan kohteellesi, koska se johtaa vain provosointiin. Rakkaus kuuluu kaikille. Edelleenkin.

Kaikki mitä mä etsin, kaikki sinusta löysin. <3

Kahden ihmisen välinen suhde on lähes aina kaunis. Pääasia on, että osapuolet ovat onnellisia keskenään. Minä olen tällä hetkellä onnellinen, ja tahdon näyttää sen kaikille. 

Eikä se todellakaan ole väärin.

No koska minun mielestäni se on väärin.

Tätä otsikossani sanomaani lausettahan useimmat tasa-arvoista avioliittolakia vastustavat poliitikot tapaavat julkisuudessa toistella. Jaa, vai että koska se on sun ja muutaman muun ihmisen mielestä väärin, niin n.166 851 kpl allekirjoituksia asian puolesta menettävät täysin merkityksensä?

Niin. Tämä homojen avioliitto. Asia josta on väännetty jo niin pitkän aikaa, ja joka jakaa todella selkeästi mielipiteitä. Asia koskettaa minuakin henkilökohtaisesti, joten päätin tehdä tästä kirjoituksen ja kun tätä myös minulta pyydettiin. Kerron teille muuten sellasen pienen jutun, että sana "avioliitto" on alkuperältään jotain muuta kuin uskonnollinen, joten siitä napiseminen on mielestäni turhaa.

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että uskonto ei saisi vaikuttaa politiikkaan niin, että sen varjolla jokin ihmisryhmä joutuu syrjityksi ja on epätasa-arvoinen verrattuna muihin. Ja tämä koskee ihan kaikkia tilanteita ja ihmisryhmiä. Laitan tähän väliin yhden osion Suomen perustuslaista.

6 §

Yhdenvertaisuus

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. 

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Onko tässä nyt jotakin todella epäselvää? Siviiliavioliitto seksuaalivähemmistöille, jota tässä koko hommassa siis ajetaan, ei liity millään tavalla kirkkoon. Jos aloite menee eteenpäin, ja jos se hyväksytään, eivät homoparit edelleenkään saa mennä kirkossa naimisiin, ellei joku kirkko niin välttämättä tahdo. Avioliitto-oikeus toisi mukanaan myös oikeuden samaan sukunimeen(jonka saaminen muuten nykyisin vaatii homopareilta liian monen kuukauden odotusajan ja n.160 euroa.) ja jos olen oikein ymmärtänyt, adoptio-oikeuden. Tuo viimeinenhän tässä eniten ihmisiä ahdistaa, kun kuuntelee argumentteja asiaa vastaan. "Kuka ajattelee lapsia?!" "Lapsi tarvitsee miehen/naisen mallin!" "Se on vain luonnotonta!" "Lapsia kiusataan koulussa koska hänellä on 2 isää/äitiä!!" jne jne jne. Näitähän riittää.

Ja kuten olette varmasti kuulleetkin, jatkan samaa laulua. Eikö ole tärkeintä, että lapsella on kaksi rakastavaa vanhempaa, oli se sukupuoli mikä tahansa? Miehen/naisen malleja saa lähipiiristäkin, ja lapsista kasvaa varmasti tasapainoisia ja suvaitsevaisia kansalaisia. Onhan niitä sateenkaariperheitä jo nyt, ja en muista yhtäkään tapausta jossa sateenkaariperheessä olisi lasta pahoinpidelty tai kaltoinkohdeltu. Heteroperheissä tapahtuneita muistan kyllä.

Heterot, ajatusleikki teille. Kuvitelkaa, että olette asuneet yhdessä puolisonne kanssa jo muutaman vuoden, rakastatte toisianne, olette rekisteröidyssä parisuhteessa ja elämänne on muutenkin ihan normaalia. Sitten haluaisittekin lapsen. Kummallakaan ei ole aiemmista parisuhteista lapsia, joten perheen sisäinen adoptio ei ole mahdollinen. Voisitte antaa lapselle rakastavan, tasapainoisen kodin ja muutenkin hoitaa ja kasvattaa lapsen vastuullisesti ja muutenkin ihan yhtä hyvin kuin heteroparikin. Mutta, ainiin, sehän ei olekaan mahdollista. 

Olisiko mukava tunne? Painotan, että tässä jutussahan on kyseessä joidenkin ihmisten koko elämä. Homous ei ole valinta. Kukaan ei vain jonakin päivänä päätä, et hei, mä olenkin lesbo/homo/vastaava! Homoparin suhde on täysin samanlainen kuin kahden eri sukupuolta olevan välillä. Siinä kaksi ihmistä rakastaa toisiaan, ja haluaa toisilleen vain hyvää. 

Ja loppuun vielä jälleen ihmisoikeuksien julistuksesta:

16. artikla: Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliitonaikana ja sen purkamisen jälkeen. 

30. artikla: Mitään tässä julistuksessa ei saa tulkita niin, että valtio, ryhmä tai yksityinen henkilö voi sen perusteella katsoa oikeudekseen tehdä sellaista, mikä voisi hävittää tässä määriteltyjä oikeuksia ja vapauksia.

Ja se rakkaus. Se on ihmisoikeus ja oikein kaunis sellainen.

En halua tästä nyt mitään sotaa aikaiseksi, joten muistakaa, että sanomani asiat ovat omia, henkilökohtaisia mielipiteitäni ja puhun tekstissä omana itsenäni.

Näytämmekö sosiaalisessa mediassa todellisen itsemme?

Heti alkuun pyydän anteeksi rankkaa yleistämistäni. Mielestäni suurin osa ihmisistä "kiillottaa" itsestään antamaa kuvaa sosiaalisessa mediassa. Asioista kerrotaan vain parhaat puolet, ja kuvia sekä muita otetaan vain hyvistä hetkistä. Itse olen samanlainen. Raakaa realismia kartetaan ainakin nuorten keskuudessa, mikä on toki ihan ymmärrettävää. Kukaan ei arvatenkaan halua kuulla, kuinka olet oksentanut sängynpohjalla viimeiset kolme päivää 39 asteen kuumeessa.
Mihin tällainen valikoitujen asioiden kertominen ja tietynlaisen kuvan antaminen sitten voisi johtaa? No, ensinnäkin ihmiset saavat melko yksipuolisen kuvan henkilöstä ja hänen persoonastaan, jos he eivät tunne/ole tavanneet häntä myös sosiaalisen median ulkopuolisessa elämässä. Ihmisten käyttäytyminen vaihtelee luonnollisesti sen mukaan, kenen seurassa he ovat. Joidenkin kanssa henkilö saattaa olla avoimempi, toisten kanssa tai tietyssä tilanteessa taas ujompi. Sitä ei pidetä epänormaalina ns. oikeassa elämässä, joten miksi kyseistä toimintatapaa pitäisi vieroksua sosiaalisessa mediassa?

Tähän voisin kertoa Erving Goffmanin "näytelmävertauksesta"*. Hänen mukaansa ihmiset esiintyvät koko ajan eri rooleissa ollessaan vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Ihmiset kuitenkin laskelmoivat ja juonittelevat roolejaan "esiintyessään" saavuttaakseen itselle parhaan mahdollisen lopputuloksen, eivätkä aina tajua muiden toimivan täsmälleen samoin. Ideana "näytelmässä" on, ettei esitystä saa pilata. Tämän voidaan ajatella tapahtuvan myös sosiaalisessa mediassa, mutta siellä vuorovaikutus ei ole niin intensiivistä tai aina edes reaaliajassa tapahtuvaa.
Ihmisellä on enemmän aikaa miettiä, miten haluaa asiansa ilmoittaa ja millaisen kuvan antaa itsestään toimimalla juuri niin. Myös asiaan vastaajalla on lähes rajattomasti aikaa suunnitella, miten muotoilee vastauksensa henkilölle.
Silloin vuorovaikutus ei ole enää spontaania ja hetkessä tapahtuvaa kuten kasvokkain, vain ainoastaan laskelmoitua ja tarkkaan suunniteltua. Tottakai se antaa ihmisestä usein kovin yksipuolisen kuvan, kun tilanteessa ei ole eikä siihen voi useinkaan tulla mitään yllättäviä tekijöitä, jotka voisivat häiritä valmiiksi suunniteltua ja mietittyä käsikirjoitusta. Kuitenkin, ihmiset pyrkivät useimmiten säilyttämään "todellisen itsensä" edes jossain määrin lähes kaikissa tilanteissa, joten en usko että kukaan voisi aivan täysin näytellä jotakin muuta kuin mitä hän on esimerkiksi yksin ollessaan, jolloin ihminen on luonnollisesti aidoimmillaan.

Sitten taas on ihmisiä, jotka toimivat sosiaalisessa mediassa samoin kuin toimisivat oikeassakin elämässä. Realismi ja jopa inhorealismi kulkevat tämän henkilön julkaisuissa usein sopusoinnussa romantisoitujen päivitysten rinnalla. Tämä toimintatapa on ehkä lähinnä sosiaalisen median ulkopuolisen elämän tapoja. Asioita ei piilotella tai rajata itseä miellyttävään muotoon, vaan kerrotaan lähes kaikki. Mutta edelleenkin, toimintatapoja on yhtä monia kuin on yksilöitäkin. Eikä siinä mitään väärää ole, monipuolisuus on hyvästä.

Kaikesta tästä tekisin johtopäätöksen, että ihmiset useimmiten näyttävät sosiaalisessa mediassa edes pienen palan todellista itseään, mutta usein värittävät tai muuntelevat sitä johonkin suuntaan usein jostakin henkilökohtaisesta syystä.

Tässäkin postauksessa puhuu minun psykologiasta kiinnostunut puoleni, joka on silti osa "aitoa" minua.

Edit. Tässä ystäväni kertoma tarkennus asiaan! :)  *Goffman ei nähtävästi esitä, että ihmiset juonittelis toisiaan vastaan, vaan se juonittelu on enemmänkin (yhteis)ymmärrystä tilannekohtaisista rooleista ja siitä ettei esitystä sujuvaa arkielämää kannata pilata, vaikka joku tekis jotain roolia esittäessään pikkumokan. Tuota ettei toisia nolata nostamalla (pikku)mokia esiin, sanotaan kasvojen suojeluks ja ihmiset ei suojele pelkästään ittensä vaan myös toisten kasvoja, (koska arki on siis sillon sujuvampaa.) Nämä eripituiset roolit (esim. oppilas tai "tarinan kertoja" jossain tilanteessa) vaikuttaa sitten ihmisen identiteetin muodostumiseen omissa ja muiden silmissä.

"Mä en tunne sua enää ollenkaan!"

Persoonallisuus. Hyvin vaikeasti määriteltävä asia, mutta tässä yksi selitys:

Persoonallisuuden erittäin laaja käsite sisältää ihmisen koko maailmankuvan, minäkäsityksen, itsetunnon, arvot, luonteen ja temperamentin. Se muodostuu koko elämän ajan yksilön ja hänen ympäristönsä vuorovaikutuksesta ja se ohjaa kaikkea yksilön toimintaa.- Wikipedia.

Jo tästä voi tehdä johtopäätöksen, että kenenkään persoonallisuus ei ole syntyessä valmis. Tai ei ehkä ikinä. Persoonallisuus on kuin palapeli tai tilkkutäkki. Monet erilaiset palaset muodostavat yhdessä kauniin ja uniikin kokonaisuuden. Sellasia ovat myös ihmiset. 
Minä en häpeile myöntää, että olen kasannut oman tämän hetkisen persoonani ihmisiltä, joita ihailen. Arvomaailmani ja kiinnostukseni esim. ihmisoikeuksiin olen tosin löytänyt ja kasannut ihan itse. Siinä on pala aitoa minua, mutta niin on kaikki muukin persoonallisuudessani ja tavoissani toimia. 
Ja kaiken tämän jälkeen, miten kukaan voi tulla sanomaan, että en olisi minä? Ei ole olemassa toista samoista palasista koottua ihmistä, sekä ulkoisesti, että mielellisesti.

Niin pitkään, kun jokin toimintatapa tai ajatus ei satuta ketään se on vain hyväksi. Nyt jos koskaan tämä maailma ihan tosiaan tarvitsee positiivista, myönteistä ja maailmaa syleilevää ajatustapaa. Tätä suosittelen myös jokaiselle ilkeälle anolle, on nimittäin aika kivaa! <3 

Toisilta ihmisiltä opitaan joka päivä, kun olemme vuorovaikutuksessa keskenämme. Se helpottaa paljon sekä jokaisen omaa elämää, että muidenkin ihmisten elämää. Tietyt yhteiset pelisäännöt ja toimintatavat selkeyttävät luonnollisesti jokapäiväisiä tilanteita. Niistä voi oppia fiksuja tapoja myös omaan tapaansa toimia ja ilmaista itseään. Esimerkiksi kohteliaisuus, kunnioitus, arvostus ja tietynlainen ihmisten lukeminen opitaan pääsääntöisesti vuorovaikutuksen ja sosiaalisen kanssakäymisen kautta.

Ihmisillä on myös asioita persoonassaan, joista muut eivät tiedä, tai jotka kerrotaan vain harvoille. Minullakin on sellaisia asioita. Niistä ei ehkä haluta muiden tietävän, tai ne ovat muuten vain yleisesti oudoksuttuja. Mutta nekin ovat osa persoonaa. Sitä persoonaa, jota muut eivät heti näe. Siksi ihmistä ei pitäisi heti tuomita vain yhden näkökulman perusteella. Kaikki on moniulotteista.

Persoonallisuus myös kehittyy koko elämän ajan. Se ei oikeastaan koskaan ole täysin valmis, vaikka joku niin voisi kuvitella. Elämäntilanne, kokemukset, ihmiset, opitut asiat, kaikki tämä ja monet muut seikat vaikuttavat siihen. 
Ja jos aiot vielä joskus sanoa jollekin, että hän on muuttunut, ei ole enää oma itsensä etkä tunne häntä enää, olet hakoteillä. Hän on vain kasvanut. Ja se on täysin normaalia.

Miksi vihaat?

Mikä ajaa ihmiset haukkumaan toista, joskus jopa täysin vierasta ihmistä? Vaikka se ei tapahtuisikaan kasvokkain, sanat satuttavat silti ihan yhtä paljon tai enemmänkin.
En ole koskaan ymmärtänyt kiusaamisen syvintä merkitystä kiusaajalle. Toki syitä sellaiseen toimintaan on yhtä monia kuin on yksilöitäkin, mutta miksi omaa pahaa oloaan ei voisi kanavoida fiksummin?

Heitän tähän nyt oman kokemukseni aiheesta. Minua kiusattiin ala-asteella monta vuotta henkisesti, pääosin verbaalisesti. Se harva päivä sain kuulla "Läski!" -huutoja bussipysäkillä ja koulumatkoilla, myös karsastavaa silmääni haukuttiin. Minut jätettiin usein porukan ulkopuolelle, valittiin liikunnassa viimeisten joukossa, kukaan ei halunnut olla parini, enkä näiden juttujen takia uskaltanut mennä oikein puhumaan kellekään, kuin vasta 6.lk keväällä. Olin ja olen edelleenkin aika ujo ja herkkä ihminen.

Etenkin painon haukkuminen ja siitä minulle suunnattu jatkuva naljailu jätti jäljet itsetuntooni. Viime aikoina aloin vihdoin ja viimein näkemään itseni ihan mukavana ihmisenä, riippumatta siitä paljonko painan. Että kelpaan ihmisille omana itsenäni. No, tottakai juuri silloin eräs ihminen tuli haukkumaan minua aika häikäilemättä kuviini sosiaalisessa mediassa. "Läskivuori" "Muodot kuin norsul" "Ruma lepakko"
Nuo ja monet muut nimitykset iski aika syvälle, Itsetunto laskee kovin pienistäkin jutuista.

Jälleen, miksi joku haluaa toimia noin? Satuttaa aivan varta vasten toista ihmistä ja vieläpä ilman syytä. Aina voidaan tietysti spekuloida kiusaajan tarkoitusperiä, mutta varmaa vastausta on vaikea
saada selville. Ihmisen mieli ja ajatusmaailma ovat monimutkaisia. Kuitenkin mielestäni jokaisen tulisi kunnioittaa toisia ihmisiä ja omata edes jonkin tason empatiakyky. Noilla ominaisuuksilla pääsee elämässä pitkälle.

Kiusaaminen ja muu naljailu, haukkuminen jne. jättää oikeasti aina jäljet, oli se miten pientä tahansa. Jokaisella on henkilökohtainen mittapuu kokemilleen asioille, eikä kenelläkään ole oikeutta tulla sanomaan, ettei saa valittaa niin pienestä asiasta, koska hän itse on kokenut jotain paljon pahempaa. Pitäkää tämäkin mielessänne, kun luette muiden ihmisten tarinoita ja kuulette niitä.

Kunnioittakaa, rakastakaa ja muistakaa: me olemme kaikki loppujen lopuksi ihmisiä. Kaiken ulkopuolelle näkyvän alla on jokaisella samanlainen luuranko.
"Joten rauha nyt, tää maailma on vihaan kyllästynyt."

Maito on murha!!1!

Laitetaan tähän alkuun pieni ajatusleikki. Kuvittele, että olet ihminen, jolla on suuri intohimo jotakin aatetta tai elämäntapaa kohtaan. Olet vaikkapa vegaani.
Ympärilläsi taas on ihmisiä, jotka ovat sekasyöjiä, tai vain osittain kasvissyöjiä. Sinä et voi sellaista elämäntapaa ymmärtää, joten hyökkäät heitä vastaan ja alat syytelemään heitä ruokavaliostaan.

Miltä tämä voisi ympärilläsi olevista ihmisistä tuntua? Mukavalta? No ei ainakaan siltä.
On ymmärrettävää, että omaa ideologiaansa haluaa levittää myös muille, mutta senkin voi tehdä tavalla, joka on ihmisystävällinen ja reilu. Väkisin tuputtamalla kukaan ei innostu asiasta, oli se kuinka tärkeä tahansa, päinvastoin. Se voi saada ihmiset jopa kapinoimaan asiaa vastaan, kuten vaikkapa tässä vegaanikeississä henkilöt saattavat alkaa syödä yhä enemmän lihaa, vain kapinoidakseen aihetta vastaan periaatteesta.

Ihmisten kiinnostus asioihin lähtee yleensä jostain henkilökohtaisesta valaisevasta kokemuksesta tai muulla tavalla syttyneestä mielenkiinnosta aihetta kohtaan. Esimerkiksi dokumentista, kaverin esimerkistä, kun näkee jotain epäoikeudenmukaista tapahtuvan ihan omien silmien edessä, tai mitä tahansa.
Paatoksellisuus ja väkisin asiansa kertominen eivät innosta ihmisiä. Tämän huomaa selkeästi feissarina ollessa. Yleensä ne ihmiset, joita asia kiinnostaa, lähestyvät vapaaehtoisesti feissaajaa tai muuten ilmaisevat kiinnostuksensa. Toiset taas vain kävelevät nopeammin ohi tai sanovat jotain takaisin ennenkuin feissari ehtii edes avata suutaan. Toki poikkeuksiakin löytyy, eikä yleistäminen olekaan tarkoitukseni tässä postauksessa.

Toisaalta jälleen, mikäpä minä olen tästä aiheesta mitään sanomaan. Olenhan itsekin ajoittain tuputtanut aatteitani kavereilleni. Ihminen on erehtyväinen olio, mutta oppii yleensä virheistään.

Kuitenkin, tekstini pääteesi siis on, että intohimoinen suhtautuminen ja kiinnostus asioihin on hyvä asia, mutta vaikka jokin aate/aihe on sinulle sydämen asia, ei se tarkoita että muut ajattelisivat samalla tavalla. Eikä heidän mieltään voi muuttaa syyttelemällä, tai suuttumalla siitä, kun he argumentoivat asiaasi vastaan. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, muistakaa se.

Maailma pelastetaan pienin askelin, pikkuhiljaa ihmisten itse muuttaessaan toimintatapojaan.
Pakottaminen tai väkisin väännetyt rajoitukset eivät johda mihinkään, sehän on huomattu jo monen monituista kertaa.

Kunnioitetaan toinen toistemme valintoja!

Päätökset pyörrän

Muistan miten joskus vannoin etten enää ikinä ala kirjoittamaan blogia. No, miten tässä jälleen kävi.
Mutta asiaan. Loin tämän blogin ajatuksieni jakamista varten, koska facebookissa tekstejä ei voi lukea kuka tahansa. Pohdin pääosin kaikkea mikä minua sillä hetkellä sattuu ihmetyttämään, ilmiöitä, ihmisten toimintatapoja...monenlaista.
Blogin kirjoittaminen tuntuu musta tosi sieluttomalle, kun ei voi olla varma onko ruudun toisella puolella oikeasti ees yhtä ihmistä, joka lukis tekstejä. Joten jos mielen maailmani liikkeet kiinnostavat, liity ihmeessä lukijaksi.
Saatan olla naiivi ja käyttää epäkorrekteja termejä ajoittain, mutta toivon että te rakkaat anonyymit ja muut ihmiset siellä antaisitte vain rakentavaa palautetta. Vihapuhe ei hyödytä ketään.

Kerron hieman itsestäni. Olen tällä hetkellä lukion toisella luokalla. Toimin aktiivisesti eri järjestöissä, mutta ihmisoikeusaktivistina Amnesty Internationalin toiminnassa mukana oleminen on mulle se kaikkein tärkein juttu. Lukion jälkeen aion pyrkiä opiskelemaan sosiaalitieteitä.

Tekstejä tänne blogiin tulee hyvin epäsäännöllisesti, koittakaa silti jaksaa lukea.

Tästä tää lähtee.